Jokainen on hyvä

Kaikki lapset ovat ainutlaatuisia ja ihmeellisiä. Jokaisella on biologiseen rakenteeseensa perustuva yksilöllinen temperamentti. Se tarkoittaa, että lapset reagoivat sekä sisäisiin tuntemuksiinsa että ympäristöönsä omalla tavallaan. Yksi lapsi innostuu hetkessä, toinen vaatii aikaa lämmetäkseen. Ei ole olemassa hyvää tai huonoa temperamenttia.

Jokaisella lapsella on jo syntymästään kaunis kimppu olemassa olevia luonteenvahvuuksia. Asioita, joita toteuttaessaan lapsi on aidoimillaan, oma itsensä, hän jaksaa ponnistella ja ylittää sinnikkäästi eteentulevia esteitä sekä nauttii tekemisestä. Temperamentti on kuin auto, luonnetta ja sen vahvuuksia voisi verrata kuljettajaan. 

Lapsen, niin kuin aikuisenkin, hyvinvointi ja onnellisuus ovat riippuvaisia toisten ihmisten kanssa saavutetusta myöteisestä yhteydestä. Tärkeä tehtävämme aikuisina on auttaa lasta löytämään oma tapansa kohdata maailma, löytää omat vahvuutensa, vastata hänen tarpeisiinsa ja kasvattaa lasta hänen ainutkertaisuuttaan vaalien ja rohkaisten. Aikuisten asenne määrittelee sen, millaisten lasien läpi lapsia katsotaan eri ympäristöissä ja miten heidän käytöksensä motiiveja tulkitaan.

Temperamentti on synnynnäinen, luonnon lahja. Temperamenttia ei voi muuttaa, mutta lapsi voi kasvaa ulkomaailman ja itsensä kanssa hyvin toimeen tulevaksi tasapainoiseksi yksilöksi aikuisten avulla. Luonne taas muovautuu harjoituksella, ympäristön palautteilla, eli opetuksella ja kasvatuksella, yhteistyöllä. Vahvuudet toteutuvat aina suhteessa toisiin ja ympäristöllä, kontekstilla, on iso merkitys. 

Luonteentaitoihin eli luonteessa oleviin vahvuuksiin puuttuminen on eri asia kuin synnynnäisiin, pysyviin persoonallisuuspiirteisiin kuten temperamenttiin kajoaminen. Kasvattajan innostava tehtävä on auttaa lasta ja nuorta voimistamaan mielensä taitoja synnynnäisten piirteiden viitoittamassa kehyksessä. 

Luonteenvahvuudet ovat muokkautuvia toimintojen kimppuja, joiden käyttö oikeassa paikassa oikealla voimakkuudella ja oikealla ohjauksella on positiivisen pedagogiikan ydintä. 

Kehittyäkseen luonteenvahvuudet tarvitsevat harjoitusta kuten lihas, mutta lapsi ei voi tehdä tätä yksin, vaan harjoittaminen vaatii yhteistyötä ja ympäristön vastavuoroisuutta. Luonteenvahvuuksien kehittäminen ei tarkoita pakottamista. Parhaimmillaan sen voi nähdä tapahtuvan vahvuusvyöhykkeen ja epämukavuusalueen rajapinnassa, jossa on sopivasti uutta ja haastavaa sekä onnistumisen kokemuksia ja näistä kasautuvaa plussamerkkistä varantoa. 

Muista tämä: onnistumisen ei tarvitse olla aina vaikeaa tai tarkoittaa itsen ylittämistä. 

Onnistuit todennäköisesti koska sait toimia omien vahvuuksiesi kautta, sinulle tärkeiden asioiden äärellä, ympäristössä joka rohkaisi tekemään sitä mitä rakastat ja josta innostut. 

Missä tilanteissa tai ympäristöissä sinun vahvuutesi pääsevät kukoistamaan?

Kuka oli sinulle se myötätuntoinen aikuinen, joka auttoi tutustumaan omaan temperamenttiisi?




 

Jätä kommentti

Lehdistötiedote 02.06.22

Huomaa hyvä! on 2022 paras E-oppimisratkaisu

Suomen eOppimiskeskus ry yhteistyökumppaneineen palkitsee vuosittain parhaan suomalaisen digitaalisen oppimisratkaisun eEemeli-palkinnolla. Vuoden 2022 parhaana ratkaisuna palkittiin Positive learning Oy:n Huomaa hyvä!.

Kilpailussa oli tänä vuonna kaksi sarjaa: Education Finland Award sekä Suomen paras oppimisratkaisu. Jälkimmäisessä sarjassa etsittiin erityisesti  oppimisratkaisuja, jotka tukevat digihyvinvointia ja osallisuutta. Pandemiasta ja muista globaaleista haasteista johtuen hyvinvoinnin ja osallisuuden kokemuksen tukeminen ovat nousseet erityisen ajankohtaisiksi teemoiksi. Palkintoraadin puheenjohtajana toimi Sitran johtava asiantuntija Tiina Härkönen.