Positiivinen pedagogiikka Kaisaniemen koulun ekaluokassa

Positiivinen pedagogiikka Kaisaniemen koulun ekaluokassa Kaisaniemen koulun ekaluokan opettaja Kirsi Kokkonen-Spears kokee, että Huomaa hyvä! ja positiivinen pedagogiikka ovat olleet ekaluokassa tärkeimpiä ryhmäyttämisen välineitä, ja antaneet keinoja luoda oppilaiden keskuuteen myönteinen, välittävä tunnelma. Hänen kokemuksensa mukaan tämä on tärkeää kiusaamista ehkäisevää työtä. Olemme aivan samaa mieltä! Kiitos Kirsi upeasta kirjoituksestasi ja siitä, että teet työtäsi niin suurella sydämellä.

Positiivinen pedagogiikka Kaisaniemen koulun ekaluokassa

Yli kahdenkymmen työvuoteni aikana alkuopetuksessa on tapahtunut paljon muutoksia. Opettajien työmäärä ja kuormitus ovat lisääntyneet jatkuvasti. Inkluusion myötä luokissa on hyvin erilaisia oppijoita, joilla saattaa olla paljon haasteita oppimisessaan. Lasten levottomuus ja rajattomuus ovat lisääntyneet. Yhden opettajan käsissä on monen ihanan pienen ihmisen koulutien alku ja se on valtava vastuu. Lapset tarvitsevat paitsi vankkaa perustaitojen ja -tietojen opetusta, myös turvalliset rajat ja paljon positiivista palautetta ja kannustusta. 

Lapset tarvitsevat myös taitoa siihen, kuinka toimia yhdessä erilaisten ihmisten kanssa. Ja mikä tärkeintä oppia – meistä jokainen tekee virheitä. Jos pahoitamme toisen mielen, anteeksi pyytämällä ja keskustelemalla asian saa selvitettyä. Tämä, jos mikä, on kullanarvoinen taito elämässä. 

Minulle ”Huomaa hyvä”- taidot ja positiivinen pedagogiikka avasivat mahdollisuuden saada luokkaan ihana, positiivinen ja välittävä tunnelma sekä vähentää kiusaamista.

Minulle ”Huomaa hyvä”- taidot ja positiivinen pedagogiikka avasivat mahdollisuuden saada luokkaan ihana, positiivinen ja välittävä tunnelma sekä vähentää kiusaamista. Ne ovat olleet tärkeimpiä luokan positiiviseen ryhmäytymiseen liittyviä menetelmiä. Lapset oppivat heti ekaluokan alussa, että jokainen heistä on arvokas ja jokaisella on omat vahvuutensa. He oppivat sen, että jokainen on hyvä jossakin, mutta tarvitsee ehkä harjoitusta jossakin toisessa asiassa. He oppivat siihen, että luokassamme autetaan toinen toisiamme ja kannustetaan. Huomataan hyviä tekoja ja näin koko luokan hyvien tekojen määrä moninkertaistuu. Niinhän se on, että se, mihin kiinnitämme huomiomme, lisääntyy. Hyvät asiat nostetaan esiin ja ikävät asiat selvitetään saman tien, sovitaan ja sen jälkeen niitä ei kaivella. Näin saadaan sammutettua ei-toivottu huomionhaku.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ikävät asiat lakaistaisiin maton alle. Päinvastoin. Lasten kanssa sovitaan yhdessä luokan säännöt, joista pidetään kiinni. Kiusaaminen on luokassamme ehdottomasti kiellettyä ja siihen puututaan heti, jos sitä ilmenee. Tilanne selvitetään ja sovitaan, mutta minusta on tärkeää, että ketään ei leimata kiusaajaksi tai kiusatuksi eikä asiaan jäädä kiinni. Jokaisessa lapsessa on paljon hyvää ja yleensä sille, että lapsi kiusaa, on joku syy. Esimerkiksi se, että hän ei pääse leikkiin mukaan tai jää muusta syystä ulkopuolelle. Lapsi, joka kiusaa, tarvitsee selkeät rajat sekä paljon tukea ja apua aikuiselta, jotta hän oppisi toisenlaisen tavan toimia. Hän tarvitsee myös paljon positiivista palautetta onnistumisistaan kaveritaidoissa sekä vahvuuksistaan muissa asioissa. 

Mikäli joku lapsista kokee tulleensa kiusatuksi, asia täytyy ottaa vakavasti ja huolehtia siitä, ettei tilanne pääse yhtään jatkumaan. Ystävällinen ja empaattinen suhtautuminen asiaan on tärkeää. Luokassa täytyy myös kiinnittää huomiota siihen, ettei kukaan jää huomaamattomaksi tai yksin. Näihin tilanteisiin positiivisesta kasvatuksesta ja vahvuustaidoista on paljon apua. Hyvin pienillä asioilla on suuri merkitys, jotta jokainen lapsi saadaan kukoistamaan ja tuntemaan itsensä tärkeäksi sekä olonsa turvalliseksi ryhmässä. Tällöin myös kiusaamista esiintyy harvoin.

Luokassamme tärkeää on suvaitsevaisuus. Lapset ovat hyvin erilaisista kodeista ja taidot ovat erilaiset. Inkluusion myötä luokissa työskentelee hyvin erilaisia oppijoita ja sillä, että opiskelemme Huomaa hyvä- taitoja eli omia ja toistemme vahvuuksia, opimme myös erilaisuuden suvaitsemista. Me nostamme esiin jokaisen vahvuudet ja tällä tavalla jokainen on hyvä jossakin. Jos lukeminen ei oikein vielä onnistu, niin voi olla todella taitava piirtämään tai keskustelemaan. Tai loistava leikkikaveri. Tai vaikkapa luoda luokkaan mukavaa tunnelmaa huumorin avulla! Luokkamme seinällä on vahvuuskortit selkotekstein ja harjoittelemme vahvuuksia aina muutama kerrallaan. Ystävällisyys ja sinnikkyys pysyvät seinällä koko ajan. Odotamme innolla Huomaa hyvä – digimateriaalien valmistumista ja vähän olemme jo päässeetkin kokeilemaan niitä!

Niinhän se on, että se, mihin kiinnitämme huomiomme, lisääntyy. Hyvät asiat nostetaan esiin ja ikävät asiat selvitetään saman tien, sovitaan ja sen jälkeen niitä ei kaivella. Näin saadaan sammutettua ei-toivottu huomionhaku.

Mielestäni ystävällisyys ja empaattisuus ovat äärimmäisen tärkeitä taitoja oppia niin nuorena kuin mahdollista. On hienoa seurata luokan toimintaa, kun lapset ovat ystävällisiä ja hyväntahtoisia toisilleen. Tuntuu hyvältä myös kertoa lasten vahvuuksista esimerkiksi oppimiskeskusteluissa huoltajille. Moni lapsi ja huoltajakin on kuunnellut niitä kyyneleet silmissään. Minusta hyviä asioita ei saa jättää kertomatta. Mitä enemmän lapsella on haasteita oppimisessaan, sitä tärkeämpää on kertoa hänen muista vahvuuksistaan ja rakentaa itsetuntoa niiden varaan. 

Pääpaino viestinnässä on positiivisessa palautteessa. Ja kun kertoo paljon hyvää, on myös helpompi saada rakentavaa keskustelua huoltajien kanssa, jos jotain ikävää on tapahtunut. 

Se, että olen kaikessa rauhassa vastassa oppilaitani aamuisin hymyillen ja tervehtien jo luokan ovella, aloittaa hyvän koulupäivän. Yritän parhaani mukaan ehtiä sanoa jokaiselle lapselle jotain ystävällistä. Perjantaisin toivotan kaikille erikseen hyvän viikonlopun toivotukset. On ihanaa nähdä lasten tulevan kouluun silmät loistaen ja uutta koulupäivää odottaen ja samoin lähtevän koulusta iloisesti pomppien ja hyvää mieltä pursuten.

Syksy oli meille kaikille erityisen raskas koronapandemian vuoksi. Juuri siksi tarvitaan erityisen paljon hyviä asioita ja hyvän näkemistä, jotta jaksamme. Ihanaa ja merkityksellistä työtä saamme tehdä!  Toivon kaikille opettajille ja lasten kanssa työskenteleville voimia ja iloa työhönne!

 

– Kirsi Kokkonen-Spears

Kaisaniemen koulu

 

 

 

 

 

Yksi kommentti artikkeliin ”Positiivinen pedagogiikka Kaisaniemen koulun ekaluokassa”

  1. Ihana teksti! Olen samoilla linjoilla pienten koulutien alun lapsien kanssa. Hyvää huomaamalla saa ihmeitä aikaan. Peukutuksen voima on mullistava. Läsnäolon voimaan uppoudun päivittäin. Hyvän mielen kevätkautta! Tuija

    Vastaa

Jätä kommentti