Uusi lukuvuosi on alkamassa. Tässä kirjoitussarjassa esittelemme, miten pääset alkuun positiivisen kasvatuksen polulla.

Positiivinen kasvatus tarkoittaa ennen kaikkea aktiivista hyvän havaitsemista ja keskittymistä toimivuuteen ja onnistumisiin jokaisessa oppilaassa. Epäkohtia on korjattava ja ongelmissa on autettava, mutta kaikki ansaitsevat tulla nähdyiksi parhauksiensa, eivät heikkouksiensa kautta. Varsinkin ne lapset ja nuoret, joilla on paljon haasteita koulunkäynnissään tarvitsevat kokemuksia onnistumisista. Heitä ei hyödytä jatkuva muistuttelu puutteistaan.

Ihmismieli on taipuvainen tarttumaan negatiivisiin seikkoihin hanakammin kuin positiivisiin. Muistamme epäonnistumiset, menetykset ja hölmöilyt yleensä paremmin kuin menestyksen hetket. Korjaava palaute kaikuu kehua kauemmin. Siksi hyvään on kiinnitettävä huomiota ja lippu on nostettava salkoon, kun siihen on tilaisuus — joskus vähäpätöisiltäkin tuntuvien pikku edistysaskelien kunniaksi.

Opettajan tehtävä on luoda onnistumisen paikkoja ja rakentaa tilanteita, joissa on mahdollisuus menestyä. Mikään ei kohota niin paljon kuin asiasta annettu julkinen kehu. Mieluiten vielä siten, että kehu tulee luokkatovereiden tukemana tai parhaimmillaan heidän aloitteestaan. Palautteen muodolla on väliä ja tässä auttaa oppilaantuntemus. Onneksi, tätä kaikkea voi harjoitella ja tilaisuuksia on lukuisia.

Tiivistäen voi sanoa, että hyvinvointi rakentuu merkityksellisyyden kokemuksista merkityksellisten ihmissuhteiden ympäröimänä. Näitä positiivinen kasvatus tukee.

Lähtökohtaisesti kaikki haluavat menestyä koulutyössään. Osaamista on monenlaista, eivätkä kaikkien taipumukset tai lahjakkuudet välttämättä pääse näkyviin kouluympäristössä.

Jotta hyvää voisi havaita, on huomion suuntauduttava vahvuuksiin. Niitä on monenlaisia: yksi on hyvä lukemisessa, toinen koodauksessa ja kolmas uimahypyissä. Meillä jokaisella on luonteessa taitoja, luonteenvahvuuksia, joita pitää harjoittaa, jotta muut asiat sujuisivat paremmin ja elämässä kaiken kaikkiaan pärjäisi. Ja menosta voisi vähän nauttiakin. Luonteenvahvuuksien avulla opitaan lukemaan, koodaamaan ja hyppäämään veteen. Ne kaikki ovat taitoja, joiden saavuttaminen on vaatinut mm. uteliaisuutta, sinnikkyyttä ja itsesäätelyä, kognitiivisten ja fyysisten kykyjen ohella. Yksittäisestä taidosta ei juuri ole hyötyä, jos emme uskalla tuoda osaamistamme esiin tai jos meiltä puuttuu kykyä ylläpitää taitoa. Tai jos meillä on vaikeuksia tulla toimeen muiden kanssa, hankaluuksia on herkästi luvassa, olimmepa minkä tahansa alan virtuooseja. Kaikeksi onneksi luonnetta voi ja kuuluukin kasvattaa. Meissä jokaisessa on potentiaalia kehittää esimerkiksi rohkeuden, luovuuden tai jopa huumorin kykyjämme, olipa lähtötaso mikä tahansa. Luonteentaitoihin puuttuminen on eri asia kuin synnynnäisiin, pysyviin persoonallisuuspiirteisiin kuten temperamenttiin kajoaminen. Kasvattajan tehtävä on auttaa lasta ja nuorta voimistamaan mielensä taitoja synnynnäisten piirteiden viitoittamassa kehyksessä.

Vahvuusopetus uppoaa. Emme vielä ole kohdanneet oppilasta,
opettajaa tai vanhempaa, joka ei olisi kokenut tarpeelliseksi kääntää katsetta kohti etevyyden moninaisuutta. Seuraavissa kirjoituksissa kerromme, miten opettajat pääsevät ketterästi liikkeelle luonteenvahvuuksien opettamisessa ja hyvinvoinnin rakentamisessa kollektiivisesti koko kouluyhteisössä.

Kaisa Vuorinen ja Lotta Uusitalo