Kouluystävällisyys

Mitä lapsi tekee tai tuumii kohdatessaan kieltoja ja rajaavia komentoja? Toivottavasti ainakin useimmiten tottelee, sillä puomeja ja stop-merkkejä tarvitaan. Lähtökohtaisesti ihmisen on kuitenkin vaikea olla tekemättä mitään, jos “älä” ja “lopeta” käskyt kajahtelevat. Vähintäänkin kökötämme paikoillamme ja hengitämme. Se on lapselta usein paljon vaadittu, sillä aktiivinen uteliaisuus, koskettelu, haistelu ja maistelu kuuluvat kehitykseen ja muodostavat oppimisen perustan. Toivotut vaihtoehdot on siis sanottava ääneen, niiden tekemistä on harjoiteltava ja onnistumisista on palkittava. Kun lasta pyydetään odottamaan, kannattaa ikään sopivasti kertoa, mitä se meinaa. Esimerkiksi, kun on vain  “kököteltävä”, voimme sanoa leikkivämme simpukkaleikkiä. Kuori on kiinni, vaikka ympärillä loiskuu. Simpukka on aivan tyyni ja pysyy paikoillaan.

 

Entäpä kun kyse on mutkikkaammista sosiaalisista tilanteista? Kiellot voivat toimia yhä heikommin. Lapsi,  jolle tulee kahnauksia kavereiden kanssa, saa toistuvasti negatiivista palautetta eikä kokemusta onnistuneesta yhdessä olosta. Hän saattaa vetäytyä tai ryhtyä yhä hurjempaan taisteluun paikasta porukassa. Tässä  taistelussa ei kaikilla ole kivaa, jos kellään. Liittyminen laumaan on kuitenkin niin tärkeää, että moni on valmis tekemään liki mitä vain saadakseen kuulua. Kaveritaitoja on voitava harjoitella, silloinkin, kun kaikki näyttää menevän kivasti.

 

 “Koulukiusaamisen lisäksi pitäisi kiinnittää huomiota kouluystävällisyyteen”, sarjakuvapiirtäjä Aiju Salminen pohti Ylen kolumnissaan 18.4.21. Kouluystävällisys on mainio käsite, jota tarvitaan kouukiusaamisesta puhumisen rinnalle ja tilalle. Ystävällisyys koostuu lukuisista pienistä osataidoista, joista usein ensimmäinen on kiitos-sanan oppiminen. Koulussa tilanteita, joissa sanotaan kiitos, ole hyvä, tuletko mukaan, mitä sulle kuuluu, olet kiva, tykkään susta, anteeksi on määrättömästi. Niitä on harjoiteltava, mallinnettava, toistettava ja dokumentoitava. Lastenpsykiatri Janna Rantala totesi Ylen uutisissa 20.10.20: “Yhtä suurella innolla ja pieteetillä pitäisi selvitellä niitä hyvin menneitä sosiaalisia tilanteita.” Tämä on todella tärkeä havainto. Minkä takia meni hyvin ja miksi onnistuttiin -kysymykset opettavat miten kuuluu toimia sen sijaan, että oppisimme vain välttämään ei-toivottua käytöstä. Miten muuten voimme oppia olemaan ihmisiksi ja niin, että kaikki tuntisivat kuuluvansa joukkoon ja tulisivat nähdyiksi hyvinä tyyppeinä? 

 

Kun sosiaalisessa tilanteessa on onnistuttu, esimerkiksi välitunti on mennyt mukavissa merkeissä, kannattaa pysähtyä kertaamaan sen tapahtumia. Annetaan lasten sanoittaa, mitä on tehty, kenen kanssa on leikitty jne. Usein on hyvä, että välituntia valvova opettaja kertoo myös oman yhtenevän tarinansa ja aikuisen havainnot pihalta. Parhaimmillaan jotain välituntitapahtumaa on vielä kuvattu, jotta voidaan myöhemminkin tarkastella, miten kivaa kaikilla oli, ja jakaa muisto myös vanhemmille. 

 

Kouluystävällisyys syntyy yhdessä sovituista, ikään sopivista, myönteisesti sanoitetuista periaatteista ja toimintatavoista. Näitä periaatteita ovat esimerkiksi “otan mukaan leikkiin”, “juttelen kaikille ystävällisesti”. Periaatteiden noudattamisesta  myös palkitaan: “Hei Minttu, huomasin, miten autoit Kerttua kuvistyössä”. Kouluystävällisyystaidot ovat opittavia ja opetettavia asioita, joissa aikuista kasvattajaa tarvitaan viiitoittajaksi, mutta lasten itsensä on saatava sanoittaa opeteltavat taitonsa. “Meidän luokka on hyvisjoukkue, jossa kaikki syöttävät toisilleen.”

-Lotta Uusitalo

Erityispedagogiikan dosentti HY

Vahvuusvaristarinoiden äiti

 

Jätä kommentti